Kirjailija: Lori Stokes Pohjois-Carolinasta
Eräänä torstai-iltana menin syömään illallista ystäväni kanssa ja kuulin pienen kissanpennun naukuvan lähellä talon sivua, kun avasin oven mennäkseni sisään. Ystävälläni ei ollut lemmikkejä, koska hän ei pitänyt kissoista; hän sanoi, että he antoivat hänelle "hiiput". Kun menin ovesta sisään, sanoin hänelle: "Kuulen kissanpennun." Hän sanoi: "Ei, se on sinun mielikuvituksesi."
Kissaihmisenä tiesin paremmin. Juoksin ulos ja löysin vauvan. Hän oli täysin märkä. Talo oli sähköpesty aiemmin, mutta kukaan ei tiennyt, että pensaissa oli kissanvauva tai että hän oli kastunut. Pesin hänet pois talouspaperilla siltä varalta, että hänellä olisi loukkaavan makuista saippuaa, laitoin hänet alas ja menin takaisin sisään, jotta äiti voisi saada vauvansa. Istuttuaan paljon siellä ja katsonut hänen itkevän, hän käveli pois eikä tullut takaisin.
Juoksin Wal-Martiin, hankin kissanpentupullon ja kissankorvausmaidon ja vein vauvan kotiin. Nousin koko yön ruokkiakseni häntä ja auttamaan häntä hänen wc-tarpeissaan, ja hän nukkui laatikossani. Sinä iltana ajattelin, että hiivin hänet kenkälaatikossa toimistoon perjantaiaamuna. Ajattelin ottaa hänen maitonsa mukaan ja pitää hänet Ylläpitäjän pöydällä, koska hän on eläinrakas 100 astetta. Ajattelin viedä hänet paikalliseen eläintarhaan lounasaikaan.
Niinpä otin hänet töihin, mutta lounasajan lähestyessä järjestelmänvalvoja alkoi itkeä. Hän sanoi: "Et voi viedä häntä turvakotiin. He vain tappavat hänet."
Sanoin: "No, en voi pitää häntä täällä ja joutua vaikeuksiin. Häntä on ruokittava kahden tunnin välein."
Hän soitti henkilöstöjohtajalle, joka tuli paikalle ja näki, mitä meillä oli. Kerroin hänelle, että menen tarhalle lounaalla, ja henkilöstöjohtaja sanoi: "Jos heillä ei ole tarhalla äitikissaa, joka hoitaisi häntä, tuo hänet toimistolleni tiistaiaamuna. Voit pitää ja ruokkia hänet siellä."
Arvaa mitä? Heillä ei ollut sijaisäitejä tarhassa.
Vauva saa jäädä…
Mikä matka. Joka ilta seuraavien neljän viikon ajan syötin ja rakastin tätä pientä vauvaa, joka sai nimen Baby Lucky. Joka ilta pakkasin hänen pienen kissan kantolaukun vetoketjullisiin taskuihin ruokaa, kuivamaitovalmistetta, puhtaita pulloja, vauvanpyyhkeitä ja lopulta lisäsimme kissanpentuja tarvikkeisiin. Menin tapaamaan häntä taukojen ja lounaan aikana, yleensä työtovereiden kanssa, ja aina kun henkilöstötoimisto ajatteli, että hän tarvitsi äitiään. Henkilöstötoimistolla oli neljässä viikossa enemmän liikennettä kuin koko vuoden aikana yhteensä.
Lucky oli viiden päivän ikäinen, kun sain hänet, ja olimme kaikki niin innoissamme toimistossa, kun hänen pienet silmänsä vihdoin avautuivat näkemään ihmiset, jotka olivat rakastaneet häntä koko ajan. Ihmiset tulivat joka päivä tapaamaan Luckyä ja kello 5:llä hänellä oli jono ihmisiä odottamassa vuoroaan pitää hänet kiinni. Olimme kuin vanhemmat, kaikki innoissamme, kun hän sai ensimmäisen hiekkalaatikon kokemuksensa yksin. Hän on täytynyt pissata kaikkia täällä ainakin kerran. Se oli kulkurituaali. Lucky rakasti työmatkojaan ja makasi selällään käsivarsissani ja imesi varpaansa kyydissä. Meillä on videoita, joissa hän imee varpaitaan kuin vauva imeisi peukaloaan.
Lucky kasvoi…
Lopulta koitti päivä, jolloin hän oli iso poika ja saattoi jäädä kotiin. Se ensimmäinen päivä, kun Lucky oli poissa toimistosta, oli surullinen päivä monille. Eräs työkaveri sanoi: "Mitä? Hän ei ole täällä tänään. Minulla on mätä päivä ja halusin pitää häntä sylissä, jotta hän voi paremmin."
Tänään, kuusi kuukautta myöhemmin, Lucky on iso poika, ja häntä on edelleen ikävä ja usein ajatellaan toimistossa. Ensimmäisestä toimistopäivästä on kulunut monta päivää. Ja tässä tarinassa on vielä yksi iloinen käänne. Ystävä, joka ei pitänyt kissoista, rakastaa ja välittää nyt Luckyn villiäidistä. Jep, ystäväni Joyce on ainoa, joka pääsee lähelle Luckyn äitiä. Hänen nimensä on Skiddy Kitty ja häntä myös rakastetaan niin paljon, että kun Joyce lähti lomalle, hän varmisti, että huolehdin Skitty Kittyn ruokinnasta. Lisää kuvia
COMMUNITY REFLECTIONS
SHARE YOUR REFLECTION
5 PAST RESPONSES
My wife and I have two cats. They are always good for a laugh or two and are great for keeping blood pressures in check. Nice story, Laura. Thanks.
This story is just like mine. My 1 year old ccat , marble. Marble was near are house, live by the forest. She looks just like lucky but green eyes. She get lots of love and soon it will be groom time!!
What a beautiful story!! What a beautiful person you are for loving Baby Lucky. I too love animals,have more dogs than cats,however I love all of Gods creatures.The unconditional love they give us is priceless...God Bless. LolaBR
yes. we have to have a sense of humanity.
I give something to cats whenever I go a nearby restaurant and liver or meat ordered.
cats here have a behavior of people. they can now who is kind and who is cruel.
They can look at you as just beggars do, depending on how much hunger they have.
You can only know if you ever begged. I didn't beg but I have empathy.
I LOVE this story! I likewise rescued three baby birds in a nest on a porch where I lived late one night when their mama did not come back. I knew something was wrong because a bird would NEVER leave her babies like that in the night. I took them inside, wrapped them in tissue, and fed them through the night with a mixture of water, egg and bread crumbs. Took them to work at an office next day and I worked at an old hospital in the publicity dept. Likewise hid them in a box in the drawer, and when fellow workers heard them, they put a B.I.C.U. (Bird Intensive Care Unit) sign on my door and helped me too. A few nights later I called some old friends - the husband was from Yugoslavia and he knew a lot about wild birds, so they agreed to take the one fellow left. Two of the birds died from respiratory ailments while I still had them, but the third bird had a strong will to live and he did! We named him peepers as he sang in bed with me when I would hold him in my hands and sing to him before we went to sleep. That bird lived to be the nice old age of 14 years old - amazing for a little wild bird. He loved the husband from the old country very much, who hand fed him and made special perches for him. When the bird got arthritis from his old age, the man made him soft things to sit on so his feet wouldn't hurt. Although they would leave his cage door open during the day on the porch so that he could actually go free if he chose to, he never did. Other birds would come and visit him, but he was happy with his "home," and never wanted to leave. He DID know how to fly as the man taught him when he was a little fellow. He was called Peepers bcause whenever I would go visit them at their home, he would peep and flap his wings happily! So good when we can help another creature to live! Thank you all for rescuing the kitten too. What a grand story! I guess there are at least a few of us out there!
[Hide Full Comment]