Oppitunteja puutarhasta: käärmeitä Ja Mansikoita

ALANDA GREENE kokee muutoksen vaikutuksen puutarhansa dynamiikkaan ja pohtii, kuinka paljon tietoisempia meidän on oltava tekemistämme päätöksistä ja niiden vaikutuksista maapalloon.

Otukset olivat syöneet mansikoita. Ne eivät ainoastaan ​​näykkineet kirkkaanpunaisia ​​mehukkaita hedelmiä, vaan myös pureskelivat juuria, mikä aiheutti kasville stressiä ja tappoi useita niistä. Juurten pureskelemia kasveja oli hajallaan penkissä.

Epäilin myyriä, koska nostaessani olkikatteen penkin ympäriltä näin pehmeään mustaan ​​maahan kaivettuja paljastavia kuoppia. Seuraavaksi epäilin maaoravat, joista useat hyppivät säännöllisesti penkkien välissä näykkiessään papuja, vadelmia ja nuorta kukkakaalia. Ne pääsevät monesta pälkähästä olemalla niin söpöjä; söpöys saattaa olla evolutiivinen etu.

Jokin oli häirinnyt tasapainoa, ja aavistukseni oli, että puutarhakäärmeet olivat häiriintyneet. Minua kauhistutti ajatus, että se jokin saattaisin olla minä.

Käärmeet ovat pysyneet vakiopopulaationa puutarhassa vuosikymmenten ajan. Ne asuvat pääasiassa kivimuurin vierustalla, jossa yrtit kasvavat. Ne syövät etanoita, myyriä, hiiriä ja luultavasti myös noita suloisia maaoravia. Mutta näin tehdessään ne pitävät näiden puutarhaeläinten määrän kohtuullisella tasolla. Koska käärmepopulaatio ei juurikaan muutu vuosien varrella, jokin pitää ne myös tasapainossa.

Pari vuotta sitten, yrittäessäni hillitä yrttien ja erityisesti rikkaruohojen kasvua yrttien joukossa, siirsin kasvit suuriin ruukkuihin. Sitten poistin pintamaan ja ympäröin ruukut sahanpurulla. Mutta niin tehdessäni häiritsin tietämättäni käärmeiden pesiä ja polkuja. Ilman käärmeitä olisi enemmän niitä otuksia, jotka syövät mansikoita ja tuhoavat koko kasvin.

En tiedä, minne käärmeet ovat menneet, ja kaipaan niitä. Vaikka olin kuinka valmistautunut kohtaamaan yhden niistä lämpimällä kivellä päivän päätteeksi, kun ilma viileni, säpsähdin aina yllätyksestä kohdatessani sellaisen. Toivuin nopeasti ja iloitsin niiden näkemisestä. Koska tiesin käärmeiden olevan herkkiä tärinälle, puhuin niille säännöllisesti ääneen ja aloin laulaa niille. Missä ne olivat kerran nopeasti luikerrelleet näkyvistä punahatun tai salvian lehvistöön, ne alkoivat liikkua hitaammin ja pysähtyä sitten, kun hyräilin tai lauloin.

Usein käärme nosti päätään, punainen kieli heilui, yrittäessään löytää lisätietoja äänen aiheuttajasta. Ehkä se lauloi mukana. Kun muistin ennakoida käärmeen ilmestymistä puutarhan siinä osassa ja lähestyä hitaasti hyräillen tai laulaen, käärme jatkoi lepäämistään kallioseinämällä, sekä auringon että laulun tyynnyttämänä.

Käärmeet ovat joskus haastavia, mutta niitä ei aina oteta vastaan ​​arvostuksella ja laululla. Ne menevät mielellään lammikkoon kuumina päivinä uimaan ja vilvoittelemaan. Ne myös syövät mielellään sieltä löytämiään kultakaloja. Silti minua harmittaa, että häiritsin niiden kotia ja ehkä siten tein niistä alttiita aiemmin kohtaamattomalle saalistajalle.

Minulla ei ollut aikomustakaan häiritä käärmeitä, huolimatta niiden käytöksestä kaloja kohtaan. Mutta en ottanut huomioon tekojeni seurauksia enkä ennakoinut, mitä vaikutusta halusin helpottaa ruohoalueen hallintaa.

Tasapainon järkkyminen johtui kaukonäköisyyden puutteesta. Tämä antaa minulle ymmärrystä planeettamme ekologisista ongelmista, jotka johtuvat ihmisen toiminnasta. Tavoitteena ei ole ollut aiheuttaa haittaa, vaan saada aikaan parannusta.

Olen kuullut, että irokeesikansat pohtivat ennen päätöksentekoa ja toimimista, millaisia ​​vaikutuksia jokin päätös voisi aiheuttaa jopa seitsemän sukupolven päähän. Jo pelkkä kyky ajatella, miten jokin teko voisi vaikuttaa niin pitkälle tulevaisuuteen, edellyttää huomattavaa tietoisuutta maailmasta, ymmärrystä suhteista ja keskinäisestä riippuvuudesta. Luonnonpuutarha on vuorovaikutuksen ja tasapainon minimaailma.

Yrttitarhasuunnitelmissani olisi ollut harkittua kuvitella puutarha useammalla kuin yhdellä tasolla. Kiinnitin huomiota siihen, mikä kasvaa maanpinnan yläpuolella, mikä on näkyvää. Bill Devall, sosiologian professori Humboldtin yliopistossa, kirjoittaa: "Mutta luonto ei ole vain kokoelma maisemia... Luonto on vuorovaikutuksessa olevien tapahtumien prosessi." Se on näkyvän ja näkymättömän vuorovaikutusta. Liian usein vain näkyvä sisällytetään. Käärmeillä on luolia ja tunneleita maan alla. Itse asiassa 80 % planeetan kasvibiomassasta on maan alla.

Ei ole paljon väitettä siitä, että maailmamme kohtaa ekologisen kriisin, joka on seurausta ihmisen toiminnasta. Kriisi ei kuitenkaan ollut tarkoitettu, suunniteltu tai kuviteltu. Ihmiset eivät ole tietoisesti toteuttaneet suunnitelmaa tuhota maapallon ympäristön kestävyyttä. He eivät ole pyrkineet pyyhkimään pois legioonittain laululintuja, kultakonnia tai punaisia ​​gaselleja. Mutta he ovat tehneet sen. En pyrkinyt häiritsemään käärmeitä. Se ei tarkoita, ettenkö olisi vastuussa.

Näen tässä päivittäisen pohdinnan arvon ja potentiaalin – tarkastella päivän tekoja ja arvioida niiden tehokkuutta, mahdollista hyötyä tai haittaa. Tätä ei tehdä metaforisen itseruoskinnan vuoksi. Tarkoituksena on tuoda huolellisuutta ja harkintaa tekemisiin ja kehittää hienovaraisempaa tietoisuutta sen seurauksena. Tarkoituksena on tunnistaa, missä virheitä on tapahtunut ja missä käytös tai puhe oli vähemmän kuin ihanteellinen reaktioni. Sitten se on ensisijaisen toiminnan vahvistamista, sen näkemistä mielessäni, jotta seuraavan kerran vastaavassa tilanteessa minulla on paremmat mahdollisuudet muistaa ihanteeni ja toimia sen mukaisesti.

Puutarhaan syntyy uusi tasapaino. Se, jonka keskeytin, ei palaa, enkä voi kumota ajattelemattomuuteni ja haluamieni tekojeni seurauksia antamatta aikaa ajatella laajemmin ja syvällisemmin. Voin yrittää korjata vahingon oppimishalukkuudella ja sitten soveltaa oppimaani käytäntöön.

Puutarha ei ole omaa aluettani; olen osa järjestelmää. Ponnisteluni ovat kaikkien yhteisön jäsenten hyvinvoinnin hoitajan työtä. Siksi minun on irokeesien tavoin otettava huomioon tekojeni vaikutukset ennen kuin toimin. Minun on ymmärrettävä ihmissuhteita, tarkkailtava sekä näkyvää että näkymätöntä ja laajennettava näkökulmaani ilmeisen ulkopuolelle. Minunkin on kasvettava puutarhan mukana.