Buddhat kuolemanrangaistuksessa: Taiteen Ja ystävyyden Silta

Buddhas on Death Row syntyi kahden Yhdysvalloissa ja Suomessa asuvan kynäystävän yhteistyönä. Heidän nimensä: Moyo ja Maria

Seuraavassa on Moyon Marialle Death Rowsta kirjoittaman kirjeen transkriptio. Hän käyttää paperitarvikkeina hylätyn kartaston sivuja ja vastaa hänen kysymyksiinsä suhteestaan ​​taiteeseen, jakaa näkemyksensä eristyssellistä ja välittää arvokkaasti ja kaunopuheisesti sen muodonmuutoksen, johon ihmishenki kykenee myös keskellä pimeyttä...

Olin aina kiehtonut taiteesta ja siitä, miten muut pystyivät tekemään kuvia, mutta käsitykseni taiteesta ennen ja pitkälle vangitsemiseen rajoittui kuvien tekemiseen houkuttelevien kuvien tekemisen vuoksi. En koskaan kuvitellut, että taidetta voidaan käyttää siltana kahden elämänkartan pisteen tai kahden ihmisen välillä.

Kun tulin vankilaan, olin melko epäselvä ja vannoin itselleni, etten koskaan enää antaisi kenenkään muun kertoa tarinaani. Minä olisin se joka tästä eteenpäin kertoisi.

Aloin lukea, mitä sain käsiini – mukaan lukien vanhan sanakirjan, jonka kansi ja monet siitä revityt sivut, jotka joku minulle antoi. Aloin kokeilla uusia sanoja, jotka sain keskustellessani täällä olevien miesten kanssa, heidän suureksi harmikseen, koska he eivät ymmärtäneet, miksi käyttäisin sitä, mitä he kutsuivat viiden dollarin sanaksi kahden sentin keskusteluun.

Mutta tiesin, että haluan hallita viestintätaitoa.

Joitakin vuosia myöhemmin aloin kirjoittaa runoutta ja artikkeleita, mutta aloin huomata, että ajattelin kuvilla, joita ei voinut sanoin välittää. Silti minulta puuttui minkäänlaista visuaalista kieltä. Aloin raapimaan ympäriinsä yrittäen löytää ääntäni.

Joitakin varhaisia ​​vaikutteitani ja ihmisiä, jotka rohkaisivat minua, olivat hyvä ystäväni Ingrid ja kirjat Franz Marcista, Kandinskysta, Basquiatista ja taidehistorian kirjoista, jotka hän lähetti minulle, sekä sanomalehtien taideosastot, jotka siirrettiin salaa vangilta toiselle, koska sanomalehtien levittäminen täällä on laitonta.

Vietin aikani pitkän aikaa vaikeiden tunteiden käsittelemiseen taiteeni tilassa. Suurin osa siitä oli täynnä kipua, vihaa ja surua, enkä missään nimessä voisi sanoa, että teos toimisi balsamina tai inspiraationa. Se oli yksinkertaisesti huonoin kuvani muodossa.

Sitten muutaman vuoden tämän jälkeen ja luettuani Alex Greyn kirjan The Mission of Art, tajusin, että taidetta voidaan käyttää kohottamaan ja parantamaan.

Grayn lukeminen sai minut kehittämään käsitystäni taiteesta pidemmälle kuin kumihuoneessa, jossa olin villiintynyt, löytämään pyhän tilan sisältäni ja tuomaan sen pyhyyden, sen sisältä löytämäni elämän erikoisuuden maailmaan.

Silloin aloin tehdä Buddhoja.

Kun valtionsyyttäjä oikeudenkäynnissä maalasi minut asumaan kelpaamattomaksi, tämä heikensi suuresti jo olematonta itsearvoani, enkä halunnut antaa kenenkään päättää, miten muut näkivät minut sen jälkeen.

Se, mitä se lopulta teki minulle, on osoittanut minulle, että huolimatta elämän vakavista virheistäni ja kaikesta siitä haitasta, jonka olen aiheuttanut muille, minussa oli silti jotain arvokasta.

Yritän hyödyntää taiteessani hylättyjä tai huomiotta jätettyjä palasia, koska meillä kaikilla on jotain toiselle arvokasta, meidän on vain löydettävä se – ja minulta meni kuolemantuomioon löytääkseni arvoni ihmisenä ja maailmankansalaisena.

Olen tehnyt joitain vakavia tekoja elämässäni, enkä koskaan pysty perumaan niitä. Mutta vähintä, mitä voin tehdä, on parantaa itseäni.

Toivon, että myös joku muu ottaa heidän tarinansa hallintaansa ja kertoo itselleen uuden tarinan, suurenmoisemman tarinan itsestään. Meidän kaikkien eduksi.

Moyon värikynäluonnos, nimeltään " Yritys"

Moyo eristyssellissä

Reggie kertoi minulle kerran, että voisimme käyttää näitä soluja kuten munkkien luostareissa käyttämiä meditaatiosoluja.

Mutta vankila ei ole luostari. Ja vaikka voin tehdä parhaani hyödyntääkseni mahdollisuuksiani aidolle harjoitukselle tämän solun rajoissa, olisi virhe menettää kosketus siihen, mihin solu on tarkoitettu.

Ensinnäkin se olisi, etten näe asioita sellaisina kuin ne ovat, mikä on jotain, mihin käytäntöni kannustaa minua aina: näkemään asiat oikein.

Se ei myöskään palvelisi sitoumustani lisätä tietoisuutta yksinäissolun epäinhimillisyydestä ja tuhollisuudesta. Olen sitoutunut auttamaan jatkamaan tätä keskustelua, kunnes näemme muutoksen.

***
Hassua, kuinka asia, joka on asetettu tappamaan sinut, on asia, jota käytät parantamaan sinut. Yksistysselli on paras sparrauskumppani vangilleen. Se on paras guru, paras opettaja.

Outoa, tiedän, mutta se on totta.

Tässä sellissä olen oppinut kärsivällisyyden taiteen, hiljaisuuden taiteen ja sen hedelmät niin makeat. Olen oppinut itsetutkiskelun taiteen ja sen, miten se voi parantaa itsetuntoa.

Olen oppinut odottamaan tätä solua sillä kärsivällisyydellä, jonka se on pakottanut minuun. En enää huuda tuskissani sellin hiljaisuuden otteessa.

Tiedän, että jos joku tulee täältä neljän vuosikymmenen jälkeen, minun pitäisi pärjätä hyvin puolentoista vuosikymmenen aikana. Olen vasta lämpenemässä.

Mutta niin on tämä solu.

***

En odota pääseväni koskaan elossa eristyssellistä.

Voin kuolla ensi vuonna, voin kuolla tänä vuonna. En tunne suurta ahdistusta tästä.

Eniten minua kiinnostaa viettää aikani arvokkaalla tavalla. Minua häiritsee se, että olen tuhlauksena muille täällä. Matrix-elokuvassa ihmisillä oli silti jokin tarkoitus. Ne olivat polttoainetta! Tässä tarkoitukseni ei ole mikään.

Aseta minut kameran eteen ja anna minun puhua joidenkin riskiryhmään kuuluvien lasten kanssa. Opeta minut neulomaan, jotta voin tehdä peittoja kodittomille. Anna minun luovuttaa verta tai joitain elimiä!

Olen terve mies. Kun minut teloitetaan, en voi luovuttaa yhtään elimiäni, koska silloin kemikaalit tuhoavat ne [...].

Joten protestini ovat lahjoitettuja elimiäni. Puhumiseni ovat lahjoittamiani elimiäni. Taiteeni ovat lahjoittamiani elimiäni.

Moyon sekamedialuonnos nimeltä "Release"

18-vuotiaana Moyo tappoi kaksi ihmistä. Hänet tuomittiin kuolemaan, ja viimeiset 15 vuotta häntä on pidetty eristyssellissä Death Rowssa. Siellä hän omien sanojensa mukaan työskentelee "kiillottaakseen sieluaan, puhdistaakseen tahrat sydämestään ja avatakseen mielensä ikkunoita". Lukittuina parkkipaikkaa pienempään selliin Moyo aloitti itsensä löytämisen. Yrittääkseen ymmärtää ja saada takaisin omaa kertomustaan, hänestä tuli innokas lukija, joka syventyi mustien historiaa, taidetta, oikeusjärjestelmää, psykologiaa, henkisiä tekstejä, fiktiota ja paljon muuta käsitteleviin kirjoihin. Hän aloitti taiteen tekemisen keinona tutkia omia kokemuksiaan ja tunteitaan. Häneltä puuttui lähes kaikki sosiaalisen vuorovaikutuksen muodot, ja hän alkoi kommunikoida ulkomaailman ihmisten kanssa kirjeiden välityksellä. Kerran naapurihäkistä virkistyspihalla eräs vankikaveri esitteli Moyon joogaan ja meditaatioon. Seuraavina vuosina Moyo sitoutui säännölliseen harjoitteluun.

Moyo (swahili sydän / henki) on taiteilijan omaksuma siveltimen nimi.