Aavikon Taidemaalari

Navajo-intiaanien terveysklinikalla 26 vuotta työskennelleen katutaiteilijan sydän sykkii Chip Thomasin lääkärin esiliinan alla. Painted Desert Project on syntynyt hänen intohimostaan ​​valokuvaukseen ja vehnäpastan valmistukseen, ja sen tavoitteena on parantaa ja levittää rakkautta.

Chipin työt ovat laajoja. Niiden tarkoituksena on pysäyttää sinut. Ja näillä pysähdyksillä on potentiaalia muuttua lisätuloiksi tienvarsikauppiaille. Jopa 90 prosenttia Lounais-Yhdysvaltojen alkuperäiskansoista on riippuvaisia ​​käsitöistä ensisijaisena tai toissijaisena tulonlähteenään.

”Kolme asiaa on tärkeää tässä maailmassa: hyvä terveys, rauha lähimmäisen kanssa, ystävyys kaikkien kanssa.” Tämä senegalilainen sananlasku toivottaa meidät tervetulleiksi James ”Chip” Thomasin ovelle. Soitamme ovikelloa. Hän avaa hymyillen. Brasilialaiset sävelet täyttävät olohuoneen. Ulkona auringonlasku värjää aavikon vaaleanpunaiseksi. Chip istahtaa puiselle jakkaralle vinyylikokoelmansa viereen ja alkaa kertoa meille tarinaansa.

Pitkä tie luottamukseen
Pohjois-Carolinassa syntynyt Chip muutti reservaattiin 26 vuotta sitten. Työ paikallisessa terveyskeskuksessa oli linjassa hänen näkemyksensä kanssa kansanterveydestä. Hän saapui paikalle iloisena ja hänellä oli väärinkäsityksiä, jotka osoittautuivat pian vääriksi. ”Tulin tänne ajatellen, että toisen historiallisesti sorretun ryhmän jäsenenä minut hyväksyttäisiin nopeasti yhteisöön. Olin väärässä.”

”Ihmiset täällä ovat ensisijaisesti kiireisiä täyttämään päivittäisiä tarpeitaan ja huolehtimaan itsestään ja perheistään”, Chip selittää. ”He ovat varovaisia ​​ulkopuolisia kohtaan, joista monet ovat tulleet tänne vain ottaakseen, antamatta mitään takaisin.” Reservaatissa on sanonta, että ellet ole vaeltanut ihmisten keskuudessa kahta vuotta, he eivät ota sinua luokseen.

Chipin matka tähän rahastoon alkoi kameran linssin läpi. ”Ensimmäisenä vuotenani rakensin itselleni pimiön. Työpäivän jälkeen menin ulos yhteisöön viettämään aikaa ihmisten kanssa, kun he tekivät askareita kotitalouksiensa ympärillä tai hengailivat perheidensä kanssa.”

Taiteilijan nimi Jetsonorama on saanut inspiraationsa Chipin koko nimikirjaimista ja hänen suosikkilapsuuden TV-sarjastaan ​​”The Jetsons”.

Yhteydet klinikan ulkopuolella
Suorittaessaan perhepraktiikkaansa Länsi-Virginiassa Chip matkusti usein New Yorkiin katsomaan katutaidetta ja breakdancea. Hän haaveili liittymisestä zulujen kansakuntaan ja kokeili graffiteja.

Hän jatkoi katutaideskenen seuraamista reservaatista käsin. Vuonna 2003 hän matkusti Bahiaan ja päätyi viettämään aikaa paikallisten ja kansainvälisten taiteilijoiden kanssa. Nuo kolme kuukautta olivat käännekohta. ”Katutaideyhteisö, joka oli ottanut minut omakseen ja herättänyt minussa jotakin, ja sieluni sanoi 'jatka samaan malliin!'”

Chip alkoi tehdä suuria vedoksia arkistojensa valokuvista. Hän keitti vehnätahnaa ja ajoi öisin autolla liimaamaan kuvia tienvarren korutelineiden seinille. Hänen nimikirjoituksessaan luki Jetsonorama. Aamulla hän oli taas tohtori Thomas klinikalla.

”Taide vaikuttaa lääketieteeseeni välittömimmin. Se vie minut ulos yhteisöön”, Chip kuvailee. ”Kun olen siellä ulkona, lääkärin esiliinani auktoriteetin ulkopuolella, olen haavoittuvainen. Juuri tässä vuorovaikutuksessa pystyn luomaan tasa-arvoisemman yhteyden.”

Chip on nostanut navajo-kansakunnan maailmanlaajuiselle katutaidekartalle. ”Monet taiteilijat haluavat tulla tänne, koska tämä on hyvin erilainen kokemus, jossa voi uppoutua yhteisöön.” ”Toivoni on, että taiteilija lähtee valaistuneena ja että yhteisö tuntee olonsa rikastuneeksi.”

Siltojen rakentaminen
Julkisen taiteen käsitettä ei ole navajokulttuurissa. Itse asiassa kielessä ei ole sanaa taiteelle – eikä uskonnolle. Ainoa sana, jota voitaisiin käyttää kuvaamaan molempia, on hózhó. Tämä sana määrittelee navajofilosofian ytimen, ja se kattaa kauneuden ja harmonian ja ilmaisee ajatuksen tasapainon tavoittelusta. Samaan aikaan taide on läsnä kaikkialla kulttuurissa, esimerkiksi käsin kudotuissa matoissa, taidokkaissa käsin kudotuissa koreissa ja hienoissa käsintehdyissä koruissa; ja kalliotaiteessa, lohkareisiin ja kallioseinämiin kaiverretuissa kuvissa, kuvallinen perinne ulottuu vuosisatojen taakse.

Chipin on täytynyt miettiä, miten uusi taidemuoto tuodaan perinteiseen kulttuuriin. Kuvien valinta on yksi keskeisistä kysymyksistä. ”Navajoilla on maine taikauskoisina. Jos jonnekin ilmestyy uusi kuva, etenkin vanhempi sukupolvi saattaa suhtautua siihen epäluuloisesti.” ”Tiettyjä kuvia ja symboleja ei voida esittää. Esimerkiksi pöllön kuva tarkoittaa, että kuolema on lähellä.”

Chip yhdistää vierailevia taiteilijoita tienvarsikojujen omistajiin, jotka luottavat Chipiin antaessaan tuntemattoman maalata seiniään. Puertoricolaisen Alexis Diazin työ osastolla valtatie 89:n varrella muistuttaa minua siitä, että yli kolmannes Yhdysvaltojen fossiilisten polttoaineiden varannoista sijaitsee alkuperäisillä alueilla tai niiden lähellä.

Yksi Chipin ensimmäisistä töistä oli kuva toisen maailmansodan aikaisista navajo-koodinpuhujista. Hän liimasi sen öisin hylätyn korutelineen seinälle. ”Kun ajoin ohi viikkoa myöhemmin, yllätyksekseni näin perheen korjaamassa telinettä.” Chip pysähtyi juttelemaan ja sai tietää, että turistit olivat alkaneet käydä valokuvaamassa telinettä. Perhe oli päättänyt alkaa käyttää sitä uudelleen.

Kun Chip paljasti, että hän oli liimaanut kuvan siihen, perhe pyysi häntä laittamaan kuvan myös toiseen päähän pysäyttääkseen liikenteen sieltä suunnasta.

Tämä oli yhteisön ensimmäinen vahvistus Chipin taiteelle. Se oli myös hänen ensimmäinen oivalluksensa taiteen potentiaalista tukea tienvarsikaupasta myyvien toimeentuloa. "Vielä tärkeämpää on, että arvostin tämän työn potentiaalia sillanrakentajana kulttuurien ja rotujen välillä."

Laajalla ja harvaan asutulla reservaatilla luottamuksen rakentaminen on edelleen jatkuva haaste. ”Asettaessani taidetta yhteisöihin, joissa ihmiset eivät tiedä, että olen lääkäri, joka on ollut täällä 26 vuotta, ja että minulla on 16-vuotias, puoliksi navajolainen poika, puolustan työtäni sanomalla, että projektini on peili, joka heijastaa yhteisölle takaisin kauneutta, jota he ovat jakaneet kanssani.”

Jazzia valtavan taivaan alla
”Kaikki on itseopittua”, Chip korostaa. ”Tämä on kokeilu siitä, mitä tapahtuu, jos teen tämän?” Kokeilu sai nimensä, The Painted Desert Project, kesällä 2012, kun Chip kutsui joitakin suosikkitaiteilijoitaan reservaattiin.

Muille kuin alkuperäiskansoille tarkoitetuille taiteilijoille Chip lähetti paketin, jossa heidät esiteltiin kulttuuriin etukäteen. Se sisälsi kopioita navajo-intiaanien luomiskertomuksesta, helmillä koristellun askarteluesineen ja elokuvan Broken Rainbow, joka on dokumentti kahdentoista tuhannen navajon pakkosiirrosta esi-isiensä kodeista Arizonassa 1970-luvulla. Pyrkiessään yhteisön hyväksyntään ja innostaakseen vierailevia taiteilijoita yhteisöön Chip on myös järjestänyt hikimajoja ja ratsastustunteja, joissa taiteilijat ovat voineet tavata heimon vanhimpia.

Chipin kutsusta taiteilijat Arizonasta New Yorkiin ja Montrealiin, Latinalaisesta Amerikasta Eurooppaan, ovat maalanneet reservaatissa. Chipille on tärkeää, että vierailevilla taiteilijoilla on riittävästi aikaa tulla paikalle, jotta he voivat olla yhteydessä yhteisön jäseniin, kokea upeat maisemat valtavan taivaan alla ja inspiroitua luomaan teoksia, jotka heijastavat kulttuurien ja maisemien vuorovaikutusta. Chipin kuvailemalla tavalla projekti on "herkkä hetkelle kuin jazz".

Lorenzo Fowler omistaa Old Red Lake Trading Post -kaupan Tonaleassa, Arizonassa. Seinällä on kuva hänen sedästään, arvostetusta navajo-koodinpuhujasta ja lääkintämiehestä, joka eli satayksivuotiaaksi. ”Chipin kuvat muistuttavat nuoriamme kulttuuristamme. Se on tärkeää”, Lorenzo sanoo. Hänen setänsä kuva on vuoropuhelun avaaja: ”Monet ihmiset pysähtyvät kysymään siitä”. Näiden ihmisten joukossa olimme myös me, suomalaiset matkailijat.

Nuorten osallistaminen

Chipin visiona on saada nuoret mukaan yhteisöön. Viitaten esimerkiksi brooklyniläiseen taiteilijaan Swooniin ja siihen, kuinka tämä sanoo taiteen pelastaneen hänet, hän puhuu taiteen merkityksestä julkisissa kouluissa.

Tähän mennessä nuorten saaminen mukaan on ollut haastavaa. ”Monilla ei ole autoa tai muuta kulkuvälinettä. Tiet ovat usein mutaisia. Ja kotitöitä on paljon – ei voi mennä maalaamaan, jos isoäiti pyytää paimentamaan lampaat.” ”Jos minulla olisi enemmän aikaa, voisin hankkia rähjäisen pakettiauton ja viedä nuoria vierailevien taiteilijoiden luo”, Chip nauraa.

Chipin mukaan lähialueilla asuu noin viisituhatta ihmistä, joista yli puolet on nuoria. ”He ovat kiinnostuneita tagien tekemisestä ja graffiteista. Jopa kaukaisissa paikoissa täällä on upeita teoksia.”

Mitä vaadittaisiin, jotta nuoret todella saisivat osallistua? ”Minulle ihanteellinen kumppani olisi paikallisen koulun kuvataideopettaja, joka on kiinnostunut julkisesta taiteesta ja sitoutunut yhteisöön.” ”Muurimaalausten tulevaisuus reservaatissa riippuu myös siitä, että joku kirjoittaa sitä varten apurahahakemuksen.”

Lorenzo Fowlerin vanha Red Laken kauppapaikka

Twinkie -kuolema ruoka-aavikolla

”Reservaatio on ruoka-aavikko”, Chip toteaa. Termi viittaa matkaan, joka ihmisten on matkustettava saadakseen tuoreita tuotteita ja terveellisiä kaloreita. Täällä tuo matka on pitkä. Roskaruokaa sitä vastoin on halpaa ja sitä on kaikkialla. ”KFC:n eniten myydyt tuotteet Yhdysvalloissa ovat täällä, Window Rockissa.” Tyypin 2 diabetes, sydänsairaudet ja verenpainetauti ovat nousevat maan keskiarvon yläpuolelle.

Heinäkuussa 2013 navajolaisten lainsäädäntöelimelle esiteltiin uraauurtava lakiesitys. Sopivasti Twinkie-kuolemanveroksi nimetty lakiesitys tähtäsi roskaruoan verotukseen ja samalla vihannesten ja hedelmien verotuksen poistamiseen. Verotulot olisi investoitu hyvinvointikeskusten rakentamiseen reservaatissa.

”Coca-Colan edustajat ovat käyneet täällä vain kerran vastustamassa lakiesitystä!” Chip purkaa tunteitaan. Äänestys oli tiukka, mutta lakiesitys ei mennyt läpi… Vielä. Se otetaan uudelleen käsittelyyn.

Chip haluaa valjastaa taiteensa lakiesityksen tueksi. Etsiessään aiheeseen liittyviä kuvia hän ajattelee esimerkiksi alueelle perinteisiä maissia ja kurpitsaa.

Seinämaalaukset Bitter Springsissä

Avoin tulevaisuus
Rikkaan ja inspiroivan keskustelun keskellä on vaikea pitää mielessä, että Chip tekee taidetta kokopäiväisen lääkärintyönsä ohella. Vaikka tämä kaikki pitää hänet kiireisenä, elämä syrjäisessä paikassa on myös yksinäistä. ”Kahdenkymmenenkuuden täällä viettämäni vuoden aikana olen myös uhrannut paljon”, hän pohtii. ”Poikani on tärkein syy siihen, että olen edelleen täällä.” Chip viettää mahdollisimman paljon aikaa poikansa kanssa, joka asuu äitinsä kanssa sata kilometriä. ”Kun hän lopettaa lukion, en tiedä, olenko täällä enää kauan.”

Minne seuraavaksi? Chip ei tiedä vielä. ”Olen ainoa lapsi. Parhaat ystäväni ovat San Franciscossa. Olisi hienoa olla osa yhteisöä.” Chip tietää kuitenkin, että eläkkeelle jäädessään hän haluaa omistautua kokonaan katutaiteelle.

Astu Cedar Ridgeen

Löydät The Painted Desert Projectin verkosta: www.facebook.com/ThePaintedDesertProjec