Meillä on Jo Kaikki mitä Tarvitsemme

Shikshantarilla pyrimme tukemaan siirtymistä rahaa hallitsevasta globalisoituneesta kulttuurista kohti pienimuotoisempaa, ihmissuhteisiin keskittyvää kulttuuria.

Isoäitini ei koskaan käynyt koulua, hän ei koskaan osannut lukea tai kirjoittaa, ja hän oli niin viisas ja loistava nainen. Hän oli uskomattoman luova, keksi lauluja, tansseja ja leikkejä heti. Hänellä oli valtavasti käytännön tietoa yrttilääkkeistä ja parantamiskäytännöistä, ja hän oli ympäristötietoisin ihminen, jonka tunnen. Mikään ei koskaan mennyt hukkaan; hän teki aina jotain mistä tahansa. Hänelle kaikki oli yhteydessä toisiinsa, ja kaikki elämä oli tärkeää, muurahaisista koiriin, lehmiin ja ihmisiin. Hänen ansiostaan ​​aloin kysellä ja etsiä lisää tällaista perusteltua tietoa.

Aktivismiani on aina määritellyt se, mikä on mahdollista, eikä niinkään se, mitä vastaan ​​taistelemme. Mitä positiivisia asioita voimme luoda maailmassa, ja miten niitä luodaan juuri nyt? Olen kiinnostunut tukemaan ihmisiä siellä, missä heidän intohimonsa on nyt, ja myös yrittämään kaivaa esiin heidän intohimojaan kuuntelemisen ja vuoropuhelun avulla. On tuhansia lähtökohtia, joista voi haastaa tätä järjestelmää ja muokata vaihtoehtoisia mahdollisuuksia.

Shikshantar tarkoittaa "elämän ja oppimisen tapojemme muuttamista". Se kannustaa yksilöitä ja yhteisöjä ottamaan takaisin hallinnan omista oppimisprosesseistaan ​​ja sitä kautta ottamaan takaisin päänsä, kätensä ja sydämensä. Shikshantarin filosofia juontaa juurensa Gandhin Swaraj-periaatteesta, joka viittaa itsehallintoon ja itsensä säteilyyn. Se on yksilön ja yhteisön itsensä toteuttamista ja osallistumista.

Shikshantar tukee paikallistamista tuodakseen talouden, ekologian ja koulutuksen takaisin kotiin. Se lähtee siitä, että meillä kaikilla on jo kaikki tarvittava paikkamme hyvinvoinnin edistämiseen, olipa kyse sitten rahallisista resursseista, luontoissuorituksista, ajastamme, energiastamme tai kodistamme. Kun tuomme nämä jakamisen virtaan yhteisönä, se voi palvella ja tukea meitä kaikkia. Usko tai älä, mutta minulla on: meillä on jo kaikki mitä tarvitsemme.

Tuemme myös ihmisiä, jotka haluavat etsiä oppimismahdollisuuksia koulujen ja korkeakoulujen monopolin ulkopuolella. Yhteisöissämme on runsaasti resursseja. Heitä on käsityöläisiä ja taiteilijoita, maanviljelijöitä ja liikemiehiä, kodinhoitajia ja henkisiä oppaita. Jokainen tuo mukanaan viisautta, luovuutta, uteliaisuutta, mielikuvitusta, taitoja, visiota ja kokemusta, jota voidaan jakaa sukupolvien ajan.

Esimerkiksi Shikshantar pitää koko Udaipurin [Rajasthan] kaupunkia "oppivana kaupunkina". Lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset osallistuvat vaihtoihin, yhteisökeskusteluihin, oppimisen lopettamistyöpajoihin, paikallismediaan jne. He haastavat vallitsevaa kaupunkielämän mallia – sen kulutusta, jätettä, vieraantumista ja saasteita – ja miettivät, miten elää eri tavalla.

Työskentelen paljon perheiden kanssa luodaksemme heidän asuinalueilleen erilaisia ​​oppimistiloja, kuten työpajoja ja festivaaleja. Teemme kaikenlaista: teatterityöpajoja, tanssityöpajoja, musiikkia, yhteistyöpelejä. Teemme paljon käsitöitä jätemateriaaleista, kuten kookospähkinänkuorista, renkaiden sisärenkaista, hylätystä paperista ja kangaspalikoista. Ja olemme kiinnostuneita luonnollisesta ja ekologisesta kaupunkielämästä – kattopuutarhanhoidosta, sadeveden keräämisestä, aurinkoruoanlaitosta, polkupyörillä tapahtuvasta ruoanlaitosta. Taiteilijat, maanviljelijät, parantajat ja kokit tarjoavat taitojaan julkisissa paikoissa ja vuorovaikutuksessa.

Ja me yritämme saada aikaan muutoksen. Esimerkiksi useat ihmiset kokoontuivat yhteen yrittämään lopettaa muovikassien käytön esimerkiksi vihannestoreilla ja kaupoissa. Kävimme myös eri hotelleissa ja teimme "vihreän lehden arviointi" -kyselyn tukeaksemme ympäristöystävällisempää ja kulttuurisesti sopivampaa matkailua kaupungissa.

Toinen merkittävä osa työtäni Shikshantarin kanssa on ollut Ulosmarssi-verkoston tukeminen. ”Ulosmarssi” on haaste ”keskeyttäjille”. Se kuvaa niiden ihmisten rohkeutta ja inhimillisyyttä, jotka ovat lähteneet järjestelmästä, joka ei palvele heitä, ja sen sijaan luovat erilaisia ​​polkuja. Näihin polkuihin kuuluvat oppisopimuskoulutus, matkustaminen, palvelumahdollisuudet ja yrittäjyys. Mutta kyse ei ole vain koulusta tai korkeakoulusta poistumisesta. Kyse on myös epäinhimillistävistä uravaihtoehdoista, myrkyllisistä tuotteista tai negatiivisista ihmissuhteista poistumisesta ja omien arvojen ja käytäntöjen yhdenmukaistamisesta. Olemme jopa luoneet lehden, joka dokumentoi ihmisten erilaisia ​​ulosmarssi-kokemuksia sekä loistavia oppimismahdollisuuksia.

Shikshantar on käynnistämässä Swaraj-moniammattilaista koulutusta, jotta nuoret voivat ohittaa korkeakoulututkinnon ja oppia tosielämän oppisopimuskoulutuksessa vertaisyhteisössä. He saavat käytännön taitoja elokuvanteosta ruoanlaittoon, kompostoinnista tai tietokoneella julkaisemiseen. Ohjelman viimeinen osa antaa heille mahdollisuuden käyttää taitojaan paikallisesti juurtuneen ja ympäristötietoisen yrityksen perustamiseen.

Osa työni inspiraatiosta tulee ajatuksesta, että laajemmalla järjestelmällä, ylärakenteella, on vain niin paljon otetta meistä kuin me itse sille annamme. Tiibetin pakolaishallituksen nykyinen pääministeri sanoi minulle kerran, että järjestelmän tuhoamisen sijaan minun pitäisi ajatella siitä luopumista. Tämä on jäänyt mieleeni. Jos lakkaamme yrittämästä korjata tai tuhota hallitsevaa järjestelmää – ja sillä tarkoitan väkivaltaisia, kuluttavia ja epäinhimillisiä instituutioita – ja käännämme huomiomme kasvaviin monimuotoisiin valon ja vallan pisteisiin, saatamme löytää itsemme sellaisen maailman kanssa, jonka haluamme nähdä.

Oppimistiloja ja -mahdollisuuksia on kaikkialla ympärillämme. Vain omat silmälappumme estävät meitä. Mitä enemmän voimme riisua silmälaput ja alkaa nähdä ihmiset ja paikat niiden vahvuuden ja kauneuden kautta, sitä enemmän voimme todella oppia ja luoda yhteyksiä. Tällä tavoin voimme myös parantaa paljon vaurioita, joita on tehty vuosien varrella ja joita tehdään edelleen. Mitä enemmän voimme nähdä ja kuunnella toisiamme, sitä enemmän toivoa on mielestäni.