Toivon löytäminen Toivottomuudesta

Kun maailma pimenee jatkuvasti, olen pakottanut itseni ajattelemaan toivoa. Katson, kuinka maailma ja lähelläni olevat ihmiset kokevat lisääntyvää surua ja kärsimystä, kun aggressio ja väkivalta siirtyvät kaikkiin ihmissuhteisiin, niin henkilökohtaisiin kuin globaaleihin, ja kun päätökset tehdään epävarmuuden ja pelon perusteella. Miten on mahdollista olla toiveikas, odottaa positiivisempaa tulevaisuutta? Raamatun psalmista kirjoitti: "Ilman näkyä ihmiset hukkuvat." Olenko hukkumassa?

En esitä tätä kysymystä rauhallisesti. Yritän ymmärtää, kuinka voisin auttaa kääntämään tämän laskeutumisen pelkoon ja suruun, mitä voisin tehdä palauttaakseni toivon tulevaisuuteen. Aiemmin oli helpompi uskoa omaan tehokkuuteeni: jos tekisin kovasti töitä, hyvien kollegoiden ja hyvien ideoiden kanssa, voimme vaikuttaa. Mutta nyt epäilen sitä. Mutta ilman toivoa, että työni tuottaa tuloksia, kuinka voin jatkaa? Jos minulla ei ole uskoa siihen, että näkemyksestäni voi tulla totta, mistä löydän voimaa kestää?

Vastatakseni näihin kysymyksiin olen kuullut joitain, jotka ovat kestäneet pimeitä aikoja. He ovat johtaneet minut matkalle uusiin kysymyksiin, jotka ovat vienyt minut toivosta toivottomuuteen.

Matkani alkoi pienellä kirjasella nimeltä "Toivon verkko". Siinä luetellaan merkkejä epätoivosta ja toivosta maapallon kiireellisimmistä ongelmista. Näistä tärkein on ihmisten aiheuttama ekologinen tuho. Kuitenkin ainoa asia, joka kirjasessa luetellaan toiveikkaana, on se, että maa toimii luodakseen ja ylläpitääkseen elämää tukevat olosuhteet. Ihmiset tuhoutuvat, jos emme pian muuta tapojamme. Tunnettu biologi EO Wilson kommentoi, että ihmiset ovat ainoat merkittävät lajit, joiden tuhoutumisesta kaikki muut lajit hyötyisivät (paitsi lemmikit ja huonekasvit). Dalai Lama on sanonut saman asian monissa viimeaikaisissa opetuksissa.

Tämä ei saanut minussa toivoa.

Mutta samasta kirjasesta luin Rudolf Bahron lainauksen, joka auttoi: "Kun vanhan kulttuurin muodot kuolevat, uuden kulttuurin luovat muutamat ihmiset, jotka eivät pelkää olla epävarmoja." Voisiko epävarmuus – epäluulo – olla hyvä piirre? Minun on vaikea kuvitella, kuinka voisin työskennellä tulevaisuuden hyväksi ilman, että tunnen olevani pohjautunut uskoon, että teoillani on vaikutusta. Mutta Bahro tarjoaa uuden mahdollisuuden – että epävarma, jopa perusteeton tunne saattaa itse asiassa lisätä kykyäni pysyä työssä. Olen lukenut perusteettomuudesta – varsinkin buddhalaisuudesta – ja kokenut sitä melko vähän viime aikoina. En ole pitänyt siitä yhtään. Mutta kun kulttuurini kuolee, voisinko luopua etsimästä maaperää, jolla seison?

Vaclav Havel auttoi minua houkuttelemaan entistä enemmän epävarmuutta ja tietämättömyyttä. "Toivo", hän toteaa, "on sielun ulottuvuus, hengen suunta, sydämen suunta. Se ylittää välittömästi koetun maailman, joka on ankkuroitu jonnekin horisontin taakse. Se ei ole vakaumus siitä, että jokin menee hyvin, vaan varmuus siitä, että jollakin on järkeä riippumatta siitä, miten se osoittautuu."

Havel ei näytä kuvailevan toivoa, vaan toivottomuutta: vapautumista tuloksista, luopumista tuloksista, sen tekemistä, mikä tuntuu oikealta, ei tehokkaalta. Havel auttaa minua muistamaan buddhalaisen opetuksen, jonka mukaan toivottomuus ei ole toivon vastakohta. Pelko on. Toivo ja pelko ovat väistämättömiä kumppaneita. Aina kun toivomme tiettyä lopputulosta ja teemme lujasti töitä sen eteen, tuomme esiin myös pelkoa – epäonnistumisen pelkoa, menetyksen pelkoa. Toivottomuus on vapaa pelosta ja voi siten tuntua varsin vapauttavalta. Olen kuunnellut muiden kuvailevan tätä tilaa. Voimakkaiden tunteiden kuormittamattomina he kuvaavat selkeyden ja energian ihmeellistä ilmaantumista.

Thomas Merton, edesmennyt katolinen mystikko, selvensi edelleen matkaa toivottomuuteen. Kirjeessä ystävälle hän neuvoi: "Älä ole riippuvainen tulostoivosta. Saatat joutua kohtaamaan sen tosiasian, että työsi on näennäisesti arvotonta etkä saavuta ollenkaan tulosta, ellei ehkä päinvastaisia ​​tuloksia kuin odotat. Kun tähän ajatukseen tottuu, alat yhä enemmän keskittyä ei tuloksiin, vaan arvoon, oikeaan, työn totuus on vähitellen taistelua enemmän ja vähemmän itsestä. henkilökohtaisen suhteen todellisuus, joka pelastaa kaiken."

Tiedän tämän olevan totta. Olen työskennellyt kollegoiden kanssa Zimbabwessa, kun heidän maansa laskeutuu väkivaltaan ja nälkään hullun diktaattorin toiminnan seurauksena. Kuitenkin, kun kollegani ja minä vaihdamme sähköposteja ja käymme satunnaisesti, opimme, että iloa on edelleen saatavilla, ei olosuhteiden, vaan suhteemme perusteella. Niin kauan kuin olemme yhdessä, niin kauan kuin tunnemme muiden tukevan meitä, pysymme sinnikkäinä.

Jotkut parhaista opettajistani tässä ovat olleet nuoria johtajia. Yksi parikymppinen sanoi: "Tärkeää on se, miten menemme, ei minne. Haluan mennä yhdessä ja uskossa." Toinen nuori tanskalainen nainen sanoi: "Minusta tuntuu, että pidämme kädestä kävellessämme syvään, tummaan metsään." Eräs zimbabwelainen kirjoitti synkimmällä hetkellään: "Surussani näin itseäni sylissä pitelevän, meidän kaikkien pitelevän toisiamme tässä uskomattomassa rakastavan ystävällisyyden verkostossa. Suru ja rakkaus samassa paikassa. Tuntui kuin sydämeni halkeaisi kaiken pitämisestä."

Thomas Merton oli oikeassa: yhdessä oleminen lohduttaa ja vahvistaa meitä. Emme tarvitse erityisiä tuloksia. Tarvitsemme toisiamme.

Toivottomuus on yllättänyt minut kärsivällisyydellä. Kun jätän tehokkuuden tavoittelun ja katson ahdistukseni hiipuvan, kärsivällisyys ilmaantuu. Kaksi visionääristä johtajaa, Mooses ja Abraham, kantoivat molemmat Jumalansa heille antamia lupauksia, mutta heidän täytyi hylätä toivo, että he näkisivät näiden lupausten toteutuvan elämänsä aikana. He johtivat uskosta, eivät toivosta, suhteesta johonkin, joka on heidän ymmärryksensä ulkopuolella. TS Eliot kuvaa tätä paremmin kuin kukaan muu. Neljässä kvartetissa hän kirjoittaa:

Sanoin sielulleni: ole hiljaa ja odota ilman toivoa
sillä toivo olisi toivoa väärästä; odota ilman rakkautta,
Sillä rakkaus olisi rakkautta väärään asiaan; on vielä uskoa
Mutta usko, rakkaus ja toivo ovat kaikki odottamassa.

Näin haluan kulkea läpi tämän lisääntyvän epävarmuuden ajan. Perusteeton, toivoton, epävarma, kärsivällinen, selkeä ja yhdessä.